Kiiltävän mustaksi teipattu katto sekä M-Performance Helmateipit
18% tummennuskalvot
Uudesta Focuksesta suojateipattiin mm. konepelti, etulokasuojat ja etupuskuri kokonaisuudessaan. Näin estetään kiveniskujen muodostumista.
Lexuksen kaikkiin ikkunoihin asennettiin 45% kalvot. Myös tuulilasiin. Etulasien tummennukset aina asiakkaan vastuulla.
Toimitilassamme on hyvät odotustilat odottamaan jääville asiakkaille. Tarjolla sekä kahvia että virvokkeita. Odottaessa voi katsella suosikkisarjojaan tai vaikka pelata Xboxia.
Mustaksi teipattu katto, M-Performance helmateipit sekä tummennetut lasit (45% eteen ja 35% taakse)
BMW:n peräpäähän saatiin kivasti ilmettä teippaamalla puskurin diffuusoriosa mattamustaksi.
Busterin laidan vihreässä maalissa oli asiakkaan mieleen liikaa ajan patinaa. Veneen laidat entisöitiin saman värisellä teipillä.
Bobcatista tummennettiin ikkunat, jottei aurinko kärvennä kuljettajaa
Asiakkaalle tehtiin todella persoonallinen avaintaulu. Keys, Motherf'cker!
Toteuttamamme teippauskokonaisuus asiakkaan vuokra-autoon

Kuvia joistain tekemistämme töistä

BMWn peili teipattiin hiilikuituteipillä. Teippauksen jälkeen teippiin leikattiin raita, josta paistaa alkuperäinen väri, kiva yksityiskohta joka tuo persoonallisuutta.

Kun halutaan olla varmoja ettei maalipintaan jää jälkiä, voidaan teippi leikata langalla. Alla olevalla videolla esimerkki langalla leikkaamisesta.

JH Tintin teippaama subaru, joka esiteltiin myös GTi-lehdessä
Musta struktuuripintainen takapuskurin suojateippi. Suojaa puskuria vaurioilta kun lastataan tavaraa kyytiin.
Kuvia valmiista kirkkaasta suojateipistä. Kyseinen suojateippi on niin kirkasta että on vaikea saada näkymään kuvassa. Kuvasta voi erottaa teipin reunan.
BMWn puskurin kulma teipattiin hiilikuituteipillä, jolla saatiin keulaan lisää agressiivista ilmettä.
Transporterin etuvalojen tummennus Hexiksen Smoke lamppukalvolla.
Ikkunoiden tummennus suositulla 18 % kalvolla
Ikkunoiden tummennus 35 % kalvolla.
Kalvon reuna leikattu tarkasti lasin reunaa myöten. 18 % kalvolla tummennettu karmiton ikkuna, sisäpuolelta katsottuna
Myymälätilan lasiseiniin teipattiin ns. maitolasikalvosta vaakaraita, jotta kukaan ei vahingossa törmää kirkkaaseen lasiseinään.
Suunnittelimme yrityksellemme uudet käyntikorit
Audi A6 sisustan paneelit teipattiin Hexiksen Carbon teipillä
Ikkunoiden tummennus 18 % kalvolla.
Nissan Primastar yliteipattiin Hexiksen Lapland White värisellä teipillä.
Hiilikuituteipillä teipattu peili.
Hiilikuituteipillä teipattu katto ja antenni
Kauttamme myös Motocross pyörien tarrasarjojen asennukset.
Asiakkaan uuteen toimistoon luotiin näkösuojaa asentamalla Huurrekalvot ikkunoihin. Näin saadaan aikaan tilanne jossa valo pääsee sisään, mutta näköyhteys katkeaa.
Kuva toimitilamme ulkopuolelta.
Golfin katto sekä konepelti teipattiin hiilikuituteipillä.
Asiakkaan toimistoon haluttiin näkösuojaa ulkopuolella kulkevien ihmisten katseilta. Ratkaisuna huurrekalvo.
Teippileikkurilla tehtäviä töitä.
Ikkunoiden takana sijaitsevan toimiston työntekijät kärsivät jatkuvasta auringonpaisteesta johtuvasta lämmöstä sekä häikäisystä. Ongelma ratkottiin peilikalvolla joka torjuu lämmön ja häikäisyn, bonuksena näkösuoja työntekijöille.
Tummennuskalvojen lukemattomista hyödyistä yksi tulee esiin kolaritilanteessa. Tummennuskalvo sitoo lasin sirpaleet paikoilleen, jotka muuten lentäisivät sisään autoon matkustajien päälle.
Uuden Golfin puolikas lasikatto jatkettiin kiiltävän mustalla teipillä kokonaan mustaksi.
Asiakkaan Imprezaan teipattiin kiiltävän musta katto sekä spoilereiden keskiosat. Toimenpide toi autolle roppakaupalla agressiivisuutta lisää
Valkoisesta hiacesta tehtiin näyttävämmän näköinen teippaamalla maastokuvioiseksi. Teippauksessa käytettiin auton alkuperäistä valkoista väriä hyödyksi.
Audista teipattiin maskin kromikehys mattamustaksi.
Ikkunoiden tummennus. Edessä 55 %, takana 35 %. Etulasien tummennukset aina asiakkaan vastuulla.
1M BMWn katto, antenni, spoileri, peilit ja etupuskurin alanurkat teipattiin hiilikuituteipillä. Taka- ja sivuvilkut tummennettiin sekä kaaripullistuksiin ja takapuskurin syvennyksiin lisättiin mattamustia yksityiskohtia. Lisäksi konepeltiin teipattiin mattamusta raita. Näin saatiin autoon kosolti lisää ilmettä
Kaiuttimet teipattiin asiakkaan pyynnöstä kiiltävän valkoisiksi
BMWn katto sekä haineväantenni teipattiin hiilikuituteipillä.
Takapuskurin suojateipin vaiheet. kuvasarjasta näkee kuinka metritavarasta leikattu pala muotoillaan ja lopuksi asennetaan paikoilleen. oik. alanurkassa kirkas kalvo paikallaan.
Skodan katto ja takaspoileri teipattiin Hexiksen Carbon teipillä.
Ikkunoiden tummennus 18 % kalvolla.
Transporterin etuvalojen tummennus Hexiksen Smoke lamppukalvolla.
BMWn helmoihin asennettiin alkuperäiset M-Performance helmateipit.
BMW:n takapuskuriin tehtiin suoja mustasta struktuuripintaisesta teipistä suojaamaan puskurin pääliosaa naarmuuntumiselta.
Mustangiin tehtiin asiakkaan toiveiden mukaiset raidat.
BMWn takaspoileri teipattiin hiilikuituteipillä
Subaru yliteipattu 3M Satin Pearl White teipillä, jonka päälle tehty kiiltävän mustalla Petter Sohlbergin auton kuvan perusteella "ralliteipit".
Lexus Lexus yliteipattiin 3M Matte Brown Metallic teipillä
Subaru ennen ja jälkeen teippauksen. Värinä 3M Satin Pearl White